Yhteistyökumppanuus...

Siuro Cruisers ry on puhtaasti aatteellinen yhdistys joka ei tavoittele toiminnassaan taloudellista voittoa. Kerhon toiminnan pyörittämisestä aiheutuu luonnollisesti kuluja, jotka pyritään kattamaan jäsenmaksuilla.

Tapahtumien järjestämisestä aiheutuu aina erilaisia vuokra-, viranomais-, lupa-, vakuutus- ja palvelukuluja. Tilaisuuksien järjestämiseen on oltava lupa, niin maanomistajalta kuin viranomaisilta. Luvan ehtona on joukko viranomaismääräyksiä, jotka on täytettävä. Nykyisin esimerkiksi cruisingin järjestämiseksi on oltava lupa poliisilta, kaupungilta sekä pelastusviranomaiselta. Tapahtuman järjestäjällä on oltava vastuuvakuutus. Yleisömäärää vastaava määrä järjestyksenvalvojia on oltava paikalla tilaisuudessa. Varsinaiset järjestelyt toteutetaan talkoilla jolloin talkoolaisille on oltava tapaturmavakuutus. Talkoolaisille on tarjottava ruoka ja juomahuolto. Kaikki edellä kuvattu aiheuttaa kustannuksia. Noiden kustannuksien peittämiseksi Siuro Cruisers ry etsii yhteistyökumppaneita.

Yhteistyökumppanina saat näkyvyyttä kerhon viestintäkanavissa, kerhon jakomateriaalissa sekä eri tapahtumissa. Kumppanuuden kautta pääset halutessasi mukaan kerhon tapahtumiin mainostamaan toimintaasi. Kerhon jäsenet keskittävät tuotehankintojaan yhteistökumppaneille. Yhteistyön kautta pääset myös tukemaan nuorisotoimintaa.

Yhteistyösopimus voi olla yksilöllinen. Kuuntelemme mielellämme ehdotustanne siitä miten juuri teidän yritys tai yhdistys voisi tukea Siuro Cruisersin toimintaa. Ole rohkeasti yhteydessä oheisella lomakkeella.

    Ota Yhteyttä...

    Siuro Cruisersin tukijat kaudella 2021